Inrego
Stocklists

Neljä vaihetta hiilineutraaliuden saavuttamiseen elektroniikkateollisuudessa

Tiesitkö, että elektroniikkajäte on maailman nopeimmin kasvava jätemuoto?

Elektroniikan tuotantotapoihin, kulutukseen ja käyttöön on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Yhden tietokoneen valmistuksessa käytetään 22 kiloa kemikaaleja, 1 500 litraa vettä ja 1 200 kiloa jätettä. Kuluttajat tai käyttäjät eivät siis koskaan näe pääosaa tästä tuotannon aikaisesta jätevirrasta. IT-tuotteissa käytetään myös metalleja ja mineraaleja, joiden louhinta tuotetaan edelleen vaarallisissa oloissa ja myös ihmisoikeuksia rikkoen.

Mitä voimme siis tehdä, jotta IT-laitteiden osalta päästään lähemmäksi kiertotaloutta?

1. Osta kierrätettyä elektroniikkaa

Yksi vaihtoehto on kunnostettujen tuotteiden ostaminen. Kunnostettujen laitteiden ostaminen on ekologinen vaihtoehto, koska silloin säästyy paljon uusia raaka-aineita.

Tärkeintä on keskittyä valmistuksen tarpeellisuuteen ja vaikuttaa kysyntään. Useimmille kunnostettu, kolme vuotta vanha tietokone riittää kaikkiin työtehtäviin loistavasti. Jos ostat uuden tietokoneen, varmista, että se on eettisesti valmistettu ja, että sitä voidaan käyttää uudelleen ja korjata. TCO-sertifikaatti on yksi kestävän kehityksen IT-sertifikaatti. Kun ostat uuden tuotteen, mieti, miten käytät sitä ja miten mahdollistat uusiokäytön.

2. Käytä tuotettasi pidempään

Kiertotalous keskittyy tuotteiden ja materiaalien uudelleenkäyttöön. Paras vaihtoehto on hyödyntää jo olemassa olevia tuotteita. Voiko tuotetta käyttää vielä yhden vuoden ajan? Voiko sen korjata? Voisiko akun vaihtaa? Mieti kaikki vaihtoehdot ennen laitteet tuhoamista.

Pidä myös käytönaikana hyvää huolta laitteestasi. Se pitää tuotteiden jälleenmyyntiarvon korkeampana. 

3. Käytä uudelleen

Kun et enää tarvitse tietokonettasi, anna se muiden käyttöön! Pidennä käytettyjen laitteidesi käyttöikää myymällä ne yrityksille, jotka kunnostavat laitteita. Inrego pystyy kunnostamaan 95 prosenttia tuotteista uudelleenkäyttöön.

Vältä IT-tuotteiden jättämistä varastoon tai kaappiin. Tuotteiden arvo ja kysyntä käytettyjen laitteiden markkinoilla laskevat joka kuukausi. Ota kaikki irti omistamistasi tuotteista ja anna ne kiertotalouden käyttöön.

Usein laitteet hävitetään, vaikka niillä olisi vielä paljonkin arvoa ja ne voitaisiin käyttää uudelleen. Myös komponenteilla on merkitystä! Monia tietokoneiden osia voidaan käyttää uudelleen, vaikka itse tuotetta ei voitaisi enää sellaisenaan hyödyntää. Koska suurin osa päästöistä johtuu valmistuksesta, yhden tuotteen komponenteilla voidaan kunnostaa toisia tuotteita. Tärkeintä on pitää tuotteet käytössä mahdollisimman pitkään.

Muistathan, että tuotantovaiheessa syntyy noin 80 prosenttia tietokoneiden ja älypuhelimien päästöistä. Kiertotalous on siksi tärkeää elektroniikkatuotteiden ympäristövaikutusten minimoimiseksi.

4. Kierrätä

Kun tuotteen käyttöiän pidentäminen ei ole enää kannattavaa, on tärkeää kierrättää se turvallisesti. Koska kierrätys on kiertotalouden viimeinen vaihe, varmista ensin, että kaikki muut mahdollisuudet tuotteen käyttöiän pidentämiseen on käyty läpi.

Miten elektroniikka vaikuttaa hiilijalanjälkeen?

Kuluttajat ja yritykset ovat yhä ympäristötietoisempia, ja kulutuksen vaikutukset ympäristöön tunnetaan yhä paremmin. Elektroniikan tuotannolla on suuri vaikutus – tuotannon osuus tavallisen kannettavan päästöistä on noin 80 prosenttia ja sen jätejalanjälki on 1 200 kg. Olemme yhdessä johtavien ruotsalaistutkijoiden kanssa laskeneet elektroniikan uudelleenkäytön ilmastovaikutukset.

Esimerkiksi kannettavan tietokoneen uudelleenkäyttäminen uuden ostamisen sijaan voi tuottaa jopa 280 kg hiilidioksidisäästöä. Älypuhelimen vastaava luku on 55 kg ja näytön 520 kg.

Voit aloittaa matkasi kohti kiertotaloutta jo tänään. Oletko mukana? Tästä alkaa pitkäjänteinen sitoumus, joka auttaa pitämään ilmaston lämpenemisen 1,5 asteessa Pariisin sopimuksen mukaisesti, suojelemaan ihmisoikeuksia ja vahvistamaan IT-teollisuuden kiertotaloutta.