Kansainvälinen E-Waste Day (14.10.2025) nostaa tänä vuonna esiin kriittiset raaka-aineet, kuten koboltin, litiumin ja harvinaiset maametallit, joita tarvitaan sähköautoissa, älypuhelimissa, tietokoneissa ja muussa teknologiassa. Kyseiset materiaalit ovat elintärkeitä digitaalisen siirtymän kannalta, mutta niitä louhitaan vain harvoissa maissa ja niiden määrä luonnossa on rajallinen.
Kunnianhimoiset tavoitteet kriittisten raaka-aineiden hankinnalle
Euroopan unioni on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet kriittisten raaka-aineiden kierrättämiselle. Vuoteen 2030 mennessä 25% EU:n tarvitsemista kriittisistä raaka-aineista tulisi olla peräisin kierrätyksestä, 10% tulisi hankkia paikallisesti ja 40% tulisi käsitellä EU:n alueella. Jotta meidän on mahdollista saavuttaa 25 prosentin kierrätysraaka-aineiden määrä, entistä suurempi osa e-jätteestä tulee saada oikeaoppisesti kiertoon.
Windows 10 käyttöjärjestelmän tuki päättyy samaan aikaan
Juuri samana päivänä, 14.10.2025, Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmän tuki päättyy. Tämä saa monet organisaatiot pohtimaan laitekannan uudistamista, mutta on tärkeää muistaa, että vanhat Windows 10 -tietokoneet eivät ole romua. Niitä voidaan edelleen hyödyntää esimerkiksi Linux-käyttöjärjstelmän kanssa, varaosina ja ne soveltuvat edelleen toimintoihin, joissa laite ei ole kytketty verkkoon. Ja lopulta kiertoon toimitetut laitteet päätyvät materiaalikierrätykseen.
Inregolla tiedämme kokemuksesta, että käytetyt IT-laitteet ovat arvokkaita, ei romua. Ostamme edelleen Windows 10 -laitteita yrityksiltä, tyhjennämme ne tietoturvallisesti ja ohjaamme ne uusiokäyttöön. Näin varmistamme, että laitteiden sisältämät kriittiset raaka-aineet pysyvät kierrossa ja saavat uuden elämän – joko uudelle käyttäjälle tai materiaalina.
Kun yritys valitsee uudelleenkäytön ja kiertotalouden, se vähentää elektroniikkajätettä, säästää luonnonvaroja ja tukee vastuullista IT-hallintaa. Jokainen uusiokäyttöön ohjattu laite on askel kohti resurssiviisaampaa tulevaisuutta.
Pidetään huolta siitä, että yksikään toimiva laite ei päädy turhaan jätteeksi.
Noudamme yrityksenne IT-laitteet veloituksetta!
Kansainvälisen e-jätepäivän kunniaksi haluamme maksimoida IT-laitteiden uusiokäyttömäärän Suomessa. Noudamme uusilta yrityksasiakkailta käytöstä poistetut IT-laitteet veloituksetta suoraan toimitiloistanne, kun teette tilauksen viimeistään marraskuun loppuun mennessä. Tilaa nouto helposti myyntiportaalin kautta. "Uudet" kunnostetut laitteet saatte tilattua Inregon verkkokaupasta.