Inrego
Stocklists

Asennetutkimuksen tulokset 2024

Lehdistötiedotteet 11 syyskuu 2024 4 min lukuaika

Käytetyn IT:n hankkiminen on vastuullisuusteko, joka edistää kiertotaloutta ja pienentää uuden tuotantomääriä. Laskelmilla on pystytty todentamaan, että käytetyn IT:n hankinnalla voidaan saavuttaa taloudellisia säästöjä, mutta myös pienentää organisaation scope 3-päästöjä. Perustelut hankinnan kannattavuudelle siis löytyy. Useissa keskusteluissa on kuitenkin havaittu, että vastuullisuus ei ole vielä valunut IT-päättäjien pöydälle. Tämä on mielenkiintoista, sillä hallinnollisen organisaation CO2-päästöistä noin 12% aiheutuu IT:stä. Myyttejä, uskomuksia ja asenteita selvittääksemme teetimme asennetutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää, mitä IT- ja hankintapäättäjät ajattelevat käytetystä tietotekniikasta.

Tutkimuksen tulokset avaavat ne kipupisteet, jotka organisaatioissa koetaan esteinä käytettyjen IT-laitteiden hankinnalle. Tuloksista selviää myös tiettyjen uskomusten vakiintuminen sekä prosessihaasteet, joiden purkamiseksi täytyy löytää keinoja. Vastaajien joukosta nousee esiin käytettyjen IT-laitteiden hankinnan edelläkävijäryhmä, jolta voimme oppia lisää ja levittää hyviä hankintakokemuksia.

Tulosten yhteenveto

Yhteenvetona todettakoon, että käytettyjen laitteiden hankinta on harvinaista suurissa organisaatioissa sekä organisaatioissa, jotka pääosin hankkivat laitteet leasingillä. Kaikista vastaajista 35% ilmoitti, että on hankkinut laitteita käytettynä. Suurista organisaatioista vain 19% ilmoitti huomioivansa käytetyt laitteet hankintapäätöksissä. Vain 15% julkisen puolen toimijoista on hankkinut käytettyjä laitteita. Tulos on mielenkiintoinen, sillä etenkin koulupuolelle käytetyille yrityskoneille olisi kysyntää ja se mahdollistaisi kustannussäästöjä.

Suuret yritykset korostivat volyymihaastetta. Samanlaisia laitteita pitää saada suuria määriä. Pienet yritykset hankkivat eniten käytettyjä laitteita ja syynä on varmasti pienemmät tilausmäärät ja laitteiden helpompi käyttöönottoprosessi.

Yrityksen omat vastuullisuustavoitteet nousivat regulaation asettamien vaatimusten edelle. On siis havaittavissa, että organisaatioiden sisältä tulee myös IT-osastoille odotuksia vastuullisuustavoitteista.

Yllättävä tulos oli, että tietoturvaa ei enää koettu niin merkitävänä asiana. Suuremmaksi hankinnan esteeksi mainittiin liian lyhyt takuu ja laitteen kunto. Takuun osalta on todettava, että käytetyille laitteille on saatavissa jopa neljän vuoden takuu. Myös uusille laitteille takuu voi olla jopa kuusi vuotta, joten takuun puuttuminen on vanha myytti, jonka voimme purkaa.

Yksityisellä sektorilla johtotasolla hinnalla ei ole niin suuri merkitys kuin päällikkö- ja IT-hallintotasolla. Julkisella sektorilla IT-hallinto piti hintaa selkeästi määräävämpänä tekijänä kuin johto- ja hallintotaso. Osasyynsä hinnan vaikutukselle on varmasti kiristyneissä ICT-hankintabudjeteissa. Yksityisistä yrityksistä 32 % ilmoitti budjetin kaventuneen, kun taas julkiselle sektorilla luku on yli 50 %.

Yksityisten toimijoiden osalta nähdään, että sekä mikro- että pienyritykset tulevat hyvin todennäköisesti kasvattamaan käytettyjen ICT-laitteiden hankintojaan, kun taas keskisuuret ja suuret yritykset vielä pohtivat kannattaako käytettyjä ICT-laitteita hankkia. Julkisten toimijoiden osalta näyttäisi, että suurilla toimijoilla ei ole jatkossakaan isoa kiinnostusta käytettyjä ICT-laitteita kohtaan ja pienten ja keskisuurtenkin toimijoiden osalta ei nähdä kasvua.

Mitä muuta tutkimuksessa havaittiin. Lue tutkimuksen ensimmäisen vaiheen loppuraportti täältä.

Mitä seuraavaksi?

Tutkimusta jatketaan syksyn aikana syventävillä haastatteluilla sekä korkeakoulujen tulosten analysoinnilla. Keskustelu jatkuu TIEKEn AamuAreenassa 13.12.   

Tutkimuksen toteutti Allied ICT Finlandin (AIF) Green ICT-työryhmän, jossa on vahva osaaminen vastuullisen IT:n historiasta, nykytilasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Tutkimuksen tilaajana toimi Inrego Oy. Green ICT työryhmän toiminnasta lisätietoja antaa jari.porras@lut.fi

Paneelikeskustelu tutkimuksen tuloksista 11.9.2024: