Inrego
Stocklists

"Ei tarvitse olla suuri yritys, jotta IT-laitteiden uudeelleenkäyttö olisi kannattavaa."

Rusta 30 kesäkuu 2022 4 min lukuaika

foto: Rusta.se.
foto: Rusta.se

Referenssitarina Ruotsista: Rusta

Meillä on Rustalla korkeat kestävän kehityksen tavoitteet. Visio on olla Euroopan johtava ja luotettavin tavarataloketju kestävän kehityksen ja laadun suhteen. Pienillä teoilla saadaan aikaan suuria muutoksia ilmaston ja kestävyyden osalta.

Laadun ja kestävän kehityksen päällikkö Mats Malmberg ja IT-johtaja Mikael Hakkarainen kertovat lisää Rustan vastuullisuustyöstä ja siitä, kuinka pienilläkin panostuksilla päästään kohti kestävää kehitystä.

Rusta on tavarataloketju, jolla on yli 4000 työntekijää seitsemässä maassa sekä Euroopassa että Aasiassa. Rustan ilmastopäästöistä 70 - 80 % tulee myytävien tuotteiden raaka-aineista ja niiden valmistukseen käytetystä energiasta. Tämän vuoksi Rustan ilmastotyössä pääpaino on tarjota asiakkaille kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita, sillä on selvää, että tällä on iso rooli ympäristön kannalta.

- Yksi Rustan arvoista on "Together", ajattelemme, että kaikkien niin isojen kuin pienten on tehtävä yhteistyötä kestävän tulevaisuuden saavuttamiseksi, Mats Malmberg sanoo. Pyrimme olemaan esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä kohti kiertotaloutta.

Vuosi sitten Rusta aloitti yhteistyön Inregon kanssa, joka mahdollisti yrityksen tietokoneille uuden elämän.

Rusta aloitti omassa tuotevalikoimassa olevien elektroniikkatuotteiden ja muiden tuotteiden uudelleenkäytön jo vuosia sitten yhteistyössä liettualaisen yrityksen kanssa, joka korjaa tuotteet. Liettualaiselle yhteistyökumppanille toimitettavat tuotteet ovat viallisia tuotteita tai asiakaspalautuksia. Yhteistyön ansiosta Rustan viallisista tuotteista 84 % kierrätetään. Tämän myötä kehittyi ajatus myös yrityksessä henkilöstön käytössä olevien laitteiden kierrätyksestä ja uudelleenkäytöstä.

– Selvitystyö alkoi, kun otimme yhteyttä erääseen Inregon kilpailijaan, Mats Malmberg kertoo. Keskustelin Mikaelin kanssa sisäisen IT-laitteistomme myynnin aloittamisesta. Mikael selvitti asiaa ja kertoi löytäneensä paremman yrityksen, nimeltä Inrego. Olemme nyt työskennelleet Inregon kanssa hieman yli vuoden ja olemme erittäin iloisia, että saamme myös sisäisen IT:n uudelleenkäyttöön.

Yhteistyön alussa Rustalla ei ollut käytössä omaisuudenhallintajärjestelmää, joten laitteiden kokonaismäärästä tai iästä ei ollut varmuutta. Siksi tarvittiin joustava ratkaisu, joka antoi Rustalle mahdollisuuden edetä omaan tahtiin.

– Olen tiennyt jo pitkään, että tällaisia palveluita on olemassa, mutta olen aina ajatellut, että Rusta ei ole tarpeeksi suuri volyymeiltaan, jotta prosessi olisi kannattava meille, Mikael Hakkarainen sanoo. Näin joustavalla ratkaisulla ei tarvitse olla suuri. Keräämme laitteet kasaan esimerkiksi täällä toimistolla ja kun niitä useampia, tilaamme Inregolta kuljetuksen.

Rusta, kuten useat muutkin yritykset, on erittäin huolissaan IT-turvallisuudesta. Aikaisemmin tietoturva hoidettiin talon sisällä eli käytetty tietokone purettiin, levyyn porattiin reikiä ja kaikki meni roskiin tai kierrätykseen. Se, että Inrego nyt huolehtii tietoturvasta, on sekä turvallisempaa että ekologisempaa. Laitteet tyhjennetään 100%:sti ja laite saa uuden elämän. Kaiken lisäksi hyödymme myös itse taloudellisesti.

- Monet saattavat ajatella, että laitteen lähettäminen toiselle yritykselle on turvallisuusriski, mutta näen monia etuja siinä, että ulkopuolinen osapuoli tyhjentää tietokoneemme virallisella prosessilla, Mikael Hakkarainen sanoo. Riski tietojen vuotamiselle on olematon. Säästämme myös paljon aikaa ja rahaa, kun meidän ei tarvitse huolehtia laitteista itse.

- Tietysti maksamme logistiikan ja käsittelykulut, mutta saamme aina rahat takaisin, Mats Malmberg sanoo. On hienoa, että on olemassa tällaisia ​​win-win-win-ratkaisuja, jotka ovat ympäristölle kannattavia, Rusta voittaa niin taloudellisesti kuin ajallisesti ja Inrego mahdollistaa kiertotalouden edistämisen.

Rusta haluaa toimia kaikkialla vastuullisesti, riippumatta onko kyseessä Ruotsi, Saksa vaiko Kiina. Tavoitteena on päästä ilmastoneutraaliksi vuoteen 2045 mennessä. Tämän saavuttamiseksi muutosta tarvitaan kaikilta, niin suurilta kuin pieniltäkin. Toiminnallaan Rusta näyttää, kuinka myös pienillä teoilla voi muuttua ilmastoneutraalimmaksi.